Tauon alkaessa

Apulanta on nyt vaihteeksi vähän pidemmällä tauolla ja seuraavat keikat ovatkin tiedossa vasta kesän festareilla. Festarikiertuekin tullee olemaan hieman edellisiä suppeampi; "Ehkä kymmenen keikkaa plus juhannus", sanoi Toni. Vähemmän mutta kovempaa.

Hiekka-albumin kolmas singlelohkaisu "jumala" saa b-puolekseen uuden Avaruuden syklissä -biisin, joka oli Arskan mukaan lähellä päätyä omaksi singlekseenkin. Toni kertoi kuitenkin, että se on selkeä b-puoli, mutta paras sellainen pitkään aikaan. Seuraavia uusia biisejä saataneenkin odotella syksyyn.

Jumala -videon tekemisestä kertova dokumentti näytetään TV1:ssä 16.1. klo 15:50. Videon kuvasi Ihmiskunnan ainoa toivo -tuotantoryhmä 4.-5.12. Toni naurahti sen olevan yllättävän hauska ja viihdyttävä ohjelma niinkin kuivasta aiheesta.

Pahat pojat -leffassa on Apulannan ja Tehosekoittimen musiikkia ja Tuukan kuvaamaa matskua. Apulannan biiseistä kuullaan Hiekka. Leffan ensi-ilta on 17.1.

Apulanta valittiin Radiomafian vuosiäänestyksessä vuoden bändiksi, Hiekka -levy vuoden levyksi ja Hiekka -biisi vuoden toiseksi parhaaksi biisiksi.

Tonin Irinalle tekemä 'Juulian totuudet' -TV-sarjan tunnari on noussut useiden radioiden listaykköseksi ja RadioSuomipopin kuuntelijoiden toiveykköseksi. Näiltä tiimoilta on tehty myös alustavia jatkosuunnitelmia, mutta niistä enemmän kun tietoja tihkuu.

Apulanta esiintyy elokuussa Heinolan kesäteatterilla 40-henkisen venäläisen sinfoniaorkesterin kera. Sovitukset tekee Olli Renko, Sipen soololevyllä vierailleen Markun veli.

Levy-yhtiön muita uutisia:
  • The Screamin' Stukas helmikuussa Brittirundille
  • Tehosekoittimen DVD ilmestyy 28.2. Liveä ja haastiksia.
  • Tehosekoitin kiertää Suomea maaliskuun.
  • Ronnie Starr studioon, albumia odotellaan jo huhtikuulle.
  • Tuukan Optipari Oy työstää Andy McCoysta tv-sarjaa

- Matti Koskimies (Arskan uutisten pohjalta) -