Apulantaviikonloppu Hemin laajentuneiden pupillien läpi nähtynä!

1.4.98 Lahti, Lemon

Aargh! Hirveä roudaus! Ensin porttikongista sisään sisäpihalle, josta luiskaa pitkin autohalliin ja portaat alas ja uudelleen portaat ylös. keikkapaikkana toimi entinen elokuvateatteri ja roudaus oli ehdottomasti kiertueen hirveimpiä.

No, keikan aloitti lahtelaisorkesteri Spam, joka tykitti runsaslukuisen yleisön tajunnan uuteen ulottuvuuteen. Seuraavana oli vuorossa Ohjelmatoiminton Kimmon bändi Täti Harrietin Iloinen Kuolema, jonka parturi-kampaaja laulajatar lauloi raivokkaasti jopa ilman mikrofonin piuhaa.

Sitten oli vuorossa illan pääakti eli Apulanta. Ja keikka oli tuttu ja turvallinen, yleisön täysin villitsevä 45 minuutin raju tykitys. Hiukan vaivaamaan jäi Tonin Huikan takerrellen sujunut laulu.
Arvosana keikasta 6½

2.4.98 Hellsinki, Tavastia

Radiomafian järkkäämä keikka, jossa paikalla runsaasti Mafian kutsuvieeraita ja Apulanta-faneja. Muina esiintysinä olivat Jonna Tervomaa ja Aknestik.

Apulannalla oli jälleen ongelmia Tonin kolmenkymmenen tonnin kitarahäkkyröiden kanssa. Jo tavaksi tulleet vaikeudet osuivat onneksi soundcheckiin ja keikkaa ne eivät häirinneet.

Keikka oli Apulannan tämän kevään parhaita ellei paras. Omaa lisäväriä toi encoren kitaristina toiminut Ben "Päällikkö" Aaron Lehtivihreät-orkesterista. Keikka radioitiin myös suorana Radiomafiassa.
Arvosana keikasta 8½ (Olis ollu 9, mut Tonin kitara-hauska laski puolel!)

3.4.98 Jyväskylä, Dancing World

Roudauksen kannalta ihanteellinen keikkapaikka. Ovet auki ja bussi sisään, kamat lavalle ja bändi vetää. Tällaisia paikkoja lisää keikkajärkkärit!

Lämmittelyaktina oli Hybrid Children ja meno oli raivoisaa jo HC:n aikana. Apulannan aikana koko Jyväskylä sekosi ja järjästysmiehet kantoivat satoja pyörtyneitä faneja lavan edestä pois. Keikkahauskaa tarjoili HC:lle Toni paukuttamalla Sipen rumpuja Kellyn takana HC:n keikan aikana. Keikan jälkeen Toni katosi salaperäisesti, mutta kuulimme hänen nousseen vahingossa väärään keikkabussiin ja olevan jo matkalla Köyliöön. Muun henkilökunnan, Sipen ja Tuukan kanssa siirryimme hotelliin seuraamaan dokumenttiohjelmaa Barcelonasta, jossa vaikutti olevan todella lämmin ilmapiiri.
Arvosana keikasta 8

4.4.98 Köyliö, Lallintalo

Tänään on Tonin syntymäpäivä ja crew'n kanssa ostimme Tonille kakkua ja pienen yllärijutskan!! Kuten jo edellä kerroin, oli Toni noussut edellisenä iltana väärään bussiin ja tuo bussi oli kiidättänyt hänet onneksi oikeaan paikkaan. Aloimme nauttia syntsäkakkua ja Toni piti puheen ja esitti pienen lahjatoiveen. Onneksi meillä oli ollut pieni ennakkoaavistus lahjatoiveesta ja olimme varautuneet oikealla lahjalla, josta Toni oli hyvin kiitollinen. Roudaus oli taas erittäin miellyttävä, kiitos siitä rakennuksen suunnittelijalle. Ja roudauksen aikana onnittelijoita virtasi takahuoneeseen riesaksi asti, joten Toni lukitsi itsensä takahuoneeseen Neiti M. Jätin kanssa.

Ennen keikkaa olin Sipen ja Timpan kanssa levitellyt lavalle tyttöjen Tonille lähettämiä onnittelukortteja. Keikka oli taas erittäin yleisön mukaansa tempaava ja siihen kuului myös yleisön todella mallikkaasti suorittama onnittelulaulu. Tonin kiitos siitä loistavalle yleisölle!
Arvosana keikasta 8½

Terveisiä!!!

Riina & Ruusu, enää ensiviikolla keikkoja mitä sitten??
Nti M. Jätti, miks sä et oo kovin luonnollisen oloinen??
Toni T, Viina on viisasten juoma!!!???
Sepi, hauskaa etelän lomaa!!!
Ville (HC:n backlineroudari), kyllä se hihna on hyvä olla kitarassa!!!
Kaikille muille hauskaa vappua ja kevättä!!