SEPI-KARHUN TILINPÄÄTÖS KEVÄÄN OSALTA

Se on sitten kevätkiertue päättynyt ja alkaa kesän odotus. Se täytyy sanoa, että kun tammikuussa lähdettiin liikkeelle en ois uskonut miten hauskaa on ollut reissata poikain kanssa. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen, yöstä puhumattakaan. Ensi alkuun meillä oli vuokrabussi, joka kesti just ja just keikkaviikonlopun. Kerran hävisi takajarrut, sitten hajosi kuskin penkki, meni vesiletku, hävisi lämmöt eli sisällä oli melkein yhtä kylmä kuin ulkona. Se tiesi sitä, että meikäläisen vapaapäivät meni aina autoa korjatessa. Mutta sitten ostin Laura Voutilaiselta auton eikä vielä ole tarvinut korjata, enkä usko että ihan heti tarviikaan. Pojat ainakin on tykänneet matkustaa. Johtuisikohan televisiosta ja videoista? Onhan se kiva kun voi kattoa vaikka piirrettyjä tai jotain muuta perheohjelmaa.

Tietysti kun tällä porukalla liikkuu, niin aina sattuu ja tapahtuu. Esim. Cinderellalla tuntui, että kaikki hajoaa käsiin ja jotakuta pitää siitäkin syyttää. Syytettiin sitten Hemiä, koska Hemi oli huonovointisin kovasta merenkäynnistä(???). Kuopion jäähallissa jengiä oli melkein viisituhatta ja kaikki toimi melkein niin kuin pitikin. Meikäläisen mielestä yksi parhaimmista keikoista oli Rovaniemen Monde. Jengi oli hyvin mukana ja jätkät soitti niin kuin olisi ollut elämän viimeinen keikka. Toisaalta kun ajattelee Köyliön keikkaa, niin olihan sekin ihan jees, ainakin yleisömäärän suhteen. Sitten kun ajatellaan sitä toista ääripäätä, niin tällä reissulla ehdottomasti huonoin keikka oli, kuinkas muuten, Lahden Lemonissa. Niin, ja meinas unohtua, että erikoisin keikka oli minusta Kemin Lumilinnassa kun ajatellaan ulkokeikka helmikuun pakkasilla sävytettynä kunnon lumisateella. Mielenkiinnolla odotan tulevan kesän keikkoja, koska näillä näkymin niitä on vallan kauhiasti.

Sitten otan omavaltaisen oikeuden arvostella tätä meidän tiimiä.

TONI - Ei tiedä koskaan onko tosissaan vai ei. Suuttuu äkkiä, mutta leppyy myös nopeasti. Osaa ottaa alkoholia järkevästi ainakin joskus. Erikoinen persoona, jos ei tunne miestä.

SIPE - Reilu ja rehti, pitää sen mitä lupaa. Erittäin viksut harrastukset ainakin omasta mielestä. Välillä hiljainen mietiskelijä, mutta täytyy sanoa, että on sitten mieletön rumpali.

TUUKKA - Välillä en tiedä onko lintu vai kala, hiljainen puurtaja, uskoisin että pääsee vielä pitkälle. Jos ei välttämättä basson varressa, niin TV:n puolella ainakin. Kaikin puolin mukava heppu.

TIMO - Valoista kaiken tietävä ja osaava. Aina sanavalmis velmuilija, pääosin iloinen veikko, joka sopii tähän ryhmään kuin nenä päähän.

JUHO - Hiljainen äänimies, joka ei paljon selittele vaan pistää hommat pyörimään omalla vahvalla ammattitaidolla. Ei paljon valittele, mutta myös sanoo sitten kun on aihetta.

HEMI - on kuin vanha höyryveturi; menee hitaasti, mutta varmasti eteenpäin. Kova puurtaja, vaikka ei aina siltä näytä. Eli ihan jees jätkä.

Itse olen kiertänyt tätä maata vuodesta -74 erilaisten bändien ynnä muitten alan hemmojen kanssa. Aina joskus tuntui siltä, että nyt riittää, ei kestä hermot. Tämän kevään aikana ei ole vastaavaa tunnetta tullut eteen, vaikka luulisi että olisi niin käynyt, kun sentään ollaan niin monta päivää viikossa yhdessä. Senpä takia on kiva odottaa kesän keikkoja. Ainut harmi on se, että Timo ei ole meitä viihdyttämässä kuin muutamalla keikalla. Eli nyt olisi sisäsiistille ja hyvälle valomiehelle töitä. Muuten varmaan ollaan samalla tiimillä liikenteessä koko kesän. Mutta tässä nyt oli jonkun verran asiaa tämän kevään osalta. Meikäläinen alkaa valmistautua huomiseen Porvoon keikkaan, joka onkin meikäläisen osalta viimeinen ennen kesää. Lähden tästä ansaitulle kahden viikon lomalle.

Kevään jatkot ja kesällä nähdään, SEPI-KARHU