23.4.1999 Perniö

(peräkyläläinen) No joo tota vaikka aikaa onkin jo kulunut about ½vuotta niin muistan vieläkin sen Perniön keikan kuin elis päivän... katsos kun itse sieltä peräkylästä olen niin olin hyvän ystäväni joka myös on todellinen apis-fani... niin olin hänen kanssaan jo ennen keikkaa kiertelemässä kylällä etsiskelemässä jo pojat olisivat eksyneet sinne ja sinnehän ne tietenkin olivat eksyneet olivat kebabissa syömässä kuulimme kuinka valtava fanilauma huusi tonia alentavaa sillä nämä meidän kylän fanit on niitä tyyppejä jotka ovat täyttäneet vaivaiset 10! mutta ei siellä ollut kuin Toni ja Sami mutta se ei haitannut se oli kaiken lisäksi minun ensimmäinen kerta kuin näin heidät livenä. Olin ihan ns. kauhun vallassa kun näin heistä vilauksen emme kuitenkaan menneet keabille koska tiesimme heidän tulevan sieltä pois ... ja hetken kuluttua he menivät paikalliseen K-Tapsaan meniimme heidän perässä koska koko fanilauma oli kaikonnut heidän jäljestään. kun näimme että he olivat kassalla ryntäsimme sisälle ja alettiin jutella kuin vanhat kaverit paitsi siis että minä olin ihan tuppisuuna kun olin edelleen ihan jännittynyt, pojat olivat saaneet kebabista lippikset molemmat ja heillä oli ne päässä, kaupasta he olivat staneet olutta vissiin karhua en muista niin tarkasti juteltiin ja otettiin valokuvii siinä ulkopuolella kunneshe sanoivat menevänsä pulaamaan ne pois... kun ei tuommoista keikkaa jaksa ilman että ei olisi juonut jotain... mutta siihen oli taas kertnyt sitä porukaa muutta nyt ne sitten häipyivät pois menimme niiden mukana pienen matkaa mutta käännyimme pois ja menimme samin ja tonin perään he menivät joen rantaan sinne kaupan taakse me kysyimme voitaisiinko me tulla mukaan ja tottakaihan me voisimme joten meniimme, hetken kuluttua he olivat jo alkaneet "pulaamaan" (siksi he sitä kutsuivat) ja selittivät meille ettei me saataisi juoda vielä näin nuorina ja kauniina ettemme pilaisi itseämme...yms... Toni olisi myynyt ystävälleni kengät 300mk jotka olivat muuten kat:in. sitten ytäväni myös antoi Tonille hänen ottamnsa kuvat joltain edelliseltä keikalta joissa oli Toni ja Igor puolialstomina... muuta en kerrokkaan niistä kuvista... mutta kun me sitten lähdimme pois;kun tonija sami lähtivät vielä kiertämään perniötä. menimme hallille ja kello olikin jo niin paljon että ei tarvinnut jonottaa kuin puolisen tuntia mutta ei se paljon ollut kun juteltiin kaikkea mitä oli tapahtunut.

Sisälle päästyämme meitä alkoi naurattaa typerä kielto "kengät pois saliin mentäessä" hyvin typerää mutta ei se sinänsä mitään haitannut. kun keikka alkoi sen jälkeen kun Lavuaarista cd:itä oli myyty (olisin ostanut mutta joku oli sanonut minulle että ne olisivat olleet 50mk joten en voinut ostaa kun ne olivat kalliimpia.)ja se tonin ja samin hieno rap-esitys esitetty (heillä muuten oli ne kebab lippikset päässä) niin vihdoin kunnon keikka alkoi sinänsä hyvä maininki oli muuta porukat eivät paljoa sinänsä pongoilleet ja "silmämunaa" ei monikaan osannut melkeimpä ketään porukkaa oli vähän mutta ainakin sai eturivin paikat helpolla!

keikan jälkeen meitä onnisti me päästiin niiden kebab lippisten kanssa backstakelle ja se oli nastaa paitsi että ne ääliöt järkkärit tahtoivat pilata senkin kokemuksen kaiken puolin! valittivat että kello on paljon ja että he haluisivat nukkumaan yms... mutta sipe siinä meutä yritti laulattaakin mutta me ei keksitty laulua muuta kun suviirsi jonka Toni torjui huutamalla "ei mitään virsiä" lausahduksella. Toni kekkuroi siellä mikki-bokserit päällä siellä mutta lopulta vaikka mitä teimme järkkärit melkein raahasivat meidät ulos tonikin sitä valitteli että kyllä nuo järkkärit sitten outoja ovat muuta etteivät he voisi niille mitään sanoa.mutta loppujen lopuksi keikka oli hieno ja muutenkin aivan mahtava! kiitti kun jaksoit lukea koko kokemukseni!