7.4.2000 Tampere

(HallaHanna) Heti aluks täytyy sanoo että paras keike ikinä! Mä oon aivan taju kankaalla näin jälkeenpäin. Ja sitten palataan taaksepäin. Kaverin kanssa lähdettiin ennen viittä Jämijärveltä kohti Tampereroksityä,jossa oltiin perillä puoli kuuden jälkeen.Sitten harhailtiin kaupungin läpi kunnes saavuttiin Tullille jossa tapasin rakkaita mailikavereita ja tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen. Seitsemän aikoihin mentiin rautatieaseman eteen Apulanta-messageboardilaisten meetingiin. Kun porukka alkoi olla koossa lähdimme parijonossa(!) kohti Tullikamaria matkanjohtajan (Nancyn) kantaessa punaista kylttoä jonka teksteistä en saanut selvää. Lauloimme Tehosekoittimen ja Apulannan biisejä ja kaikilla oli hauskaa.Parijonossa jatkettiin Tullikamarin takaovelle jossa tervehdimme itse Wirtasen Tonia. Ennen kahdeksaa hajauduimme ja minä taasen tungin itseni aivan jonon etupäähän.Sitten huomasin että lippuni oli repeytynyt enkä ollut ollenkaan varma pääsenkö sisään vai en.Noh,järjestysmies oli kiltti ja antoi minun mennä. Sisälle päästyäni kävin tutkiskelemassa myyntipöydän tavaroita ja huomasin että rahani olivat jääneet reppuun ja reppu oli narikassa,joten ostokset jäi vähemmälle. Sitten menin istuskelemaan muiden messageboardilaisten kanssa lavan eteen ja nousimme muiden harmiksi vasta silloin kun lämppäri Tyrävyö alkoi soittaa.Tyrävyöllä oli ihan OK keikka ja minäkin pogosin jonkun verran.Tyrävyö huudettiin uudestaan lavalle ja soittivat encorena Ajetaan tandemilla-biisin jonka lauloi Apulannan edellinen kiertuekitaristi Sami Yli- Pihlaja. Lavalla riehui myös Marzi,Igor ja joku jolla oli hieno "ÄITI"-tatuointi jossain rinnan seutuvilla.Siinä vaiheessa minä meinasin pyörtyä ja raivasin tien pois yleisön seasta kohti myyntipöytää jossa myytiin virvokkeita.Myyjä oli mukava ja antoi minulle mukin täyteen cokista kun lupasin auliisti maksaa pari markkaa lisää.Siinä vaiheessa iltaa olo oli masentunut eikä mikään tuntunut miltään.Mutta kun Apulanta alkoi soittaa tiesin taas mitä varten elän ja minkä takia olin keikalle tullut.Siinä sitten raivasin itselleni kyynerpäätaktiikalla tien eturiviin ja pogosin ja karjuin kuin hullu.Sitten ylitin itseni ja nousin lavalle ja hyppäsin yleisön sekaan.Vittu sitä fiilistä!Ei sitä voi sanoin kuvailla. Pogosin taas itseni eturiviin ja jonkun iloisen daivaajan kenkä osui suoraan naamaani mutta se vain paransi mun fiilistä. Kyllä siinä oli verta,hikeä ja kyyneliä vaikka muille jakaa. Sitten Apulannan keikkasetti alkoi olla viimeisimmillään ja Toni kehui Tampereen keikan taasen maasta taivaisiin. Apulanta huudettiin takaisin lavalle kahteen kertaan ja myös Sami tuli veivaamaan.Keikan loputtua lähdin taas virvoke- myyntipöydän luo jossa mukava,hymyilevä myyjä taas ojensi minulle mukillisen cokista.Sitten istuin puoli tuntia lattialla vain katsellen ihmisiä ja hymyillen typerästi. Mietiskelin kaikenlaista vähemmän järkevää ja viimein lähdin ulos jossa kaverini jo odottikin huolissaan.Sitten istuimme noin puolituntia pihalla jutellen ja minä otin kavereistani kuvia ja olin edelleen aivan pogopogo-fiiliksissä. Sitten lähdimme Jämijärveä kohti,minä surullisena kun taas täytyi palata arkeen.Nyt kirjoitan tätä rokkifiiliksissä kengänjälki otsassani ja virne naamalla. Keikka oli elämääsuurempi.