3.8.2001 Jyväskylä

(Kristalliprinsessat) Saavuimme keikkapaikalle hyvissä ajoin. Jonot eivät olleet vielä kummoiset, mutta pikkuhiljaa jengiä alkoi saapua lisää. Ovet aukesivat arvioitua aikaa hieman myöhemmin, mutta ei se fiiliksiä laskenut.

Keikkaa edeltävä musiikki oli tyyliin sopivaa ja piti tunnelmaa yllä. Porukka alkoi vähitellen asettautua lavan eteen, noin puolitoista tuntia ennen esitystä. Odotus palkittiin Apulannan astuessa lavalle yhdentoista jälkeen. Jengi oli heti täysin mukana menossa, minkäänlaisia lämppäreitä ei tarvittu. Ensimmäisenä pojat vetivät perinteisesti Reunallat- biisin, joka villitsi yleisön täysin. Setti jatkui rokaten sekä vanhalla että uudemmalla tuotannolla. Erään biisin aikana lavalle eksyi poikien loistavaa lavaesiintymistä häiritsemään paikallinen juopunut äijä, jolla oli asiaa Tonille. Roudari kuitenkin poisti hänet pian lavalta ja ilman suurempaa hämminkiä keikka pääsi jatkumaan. Hyvästä meiningistä uupuneelle ja janoiselle yleisölle tarjottiin virkistävää kylmää vettä, suuri kiitos siitä! "We want more" -huutojen saattelemana bändi teki comebackin ja yllätti porukan biisillä Jouluyö, juhlayö! Jengi lauloi mukana aina viimeiseen biisiin asti, joka oli Anna mulle piiskaa.

Onnistuneen keikan jälkeen porukka hajaantui, osa lähti pois, osa jäi odottelemaan nimmareiden jakoa. Halukkaimmin nimmareita antoi Sipe, joka suostui sekä halattavaksi että kuvattavaksi. Tuukalla oli hiukan kiire, mutta ei niin kiire ettei hän olisi ehtinyt jakaa muutamaa nimmaria innokkaille faneille. Toni pakeni hupun alle piiloutuneena baarin puolelle, keskustelemaan täysi-ikäisten ihmisten kanssa.

Keikka oli kaikin puolin mahtava! Järjestelyt olivat kunnossa, meininki hyvä ja bändin soitto kulki hyvin. Kiitos hienosta keikasta!