meiju, 2002-11-30 Helsinki, Tavastia

Keikkanumero 29, Hiekkaa Tuukan kulmassa osa 8 Tarina jonka muodossa kiitetään kauniisti Apulantaa:

Noniin. Vuorossa siis Tavastia. Jotenkin tuntu oudolta kun tällä kertaa ei tarvinnu pakata hammasharjaa.. Eli ihan ku olis kotiin mennyt. Kyllä tätä keikkaa odotettiinkin. Ennen keikkaa oltiin tietty ihan tohkeissaan, eikä tosiaan taas tienny miten päin olis pitänyt olla. Törmäiltiin tuttuihinkin. Terkkuja!

Tämä olikin sitten sarjassamme "keikka helvetistä". Harvemmin joutuu Tuukan kulmassa moista kokemaan. Tosiaan toivon, että nää mustelmat mitkä on mun lantioluiden kohdalla, häipyy ennen seuraavaa keikkaa, koska tuntuu että ei pysty edes liikkumaan. Olis varmaan vähemmän vammoja jos mut olis ihan vaan piesty.

No anyway. Mustelmatkaan ei nypi niin paljoo, kuin se, että puolet keikasta meni siihen, että joutu keskittymään Apulannan sijasta ITSEENSÄ. Ja lähinnä siihen että pysyy siinä lavan reunassa, ilman että lähtee ilmat pihalle. Ja kyllä siellä puhistiinkin. Me bongattiin Miran kanssa meijän vierestä tyttö, joka oli myös nosturissa meijän kyljessä, ja se vaan totes että "aijuu, te ootte ne, ketkä joutu tappelee niiden poikien kanssa". (kts. hiekkaa, osa 1) No mehän ne, ketkäs muut. Lyötiin tassua tän tytön kanssa ja sovittiin että pidetään puoliamme.

Yleisön keskimääräinen promillemäärä oli suunnilleen 5. Meinaa sitä, että koko ajan joku junttien kuningas katso asiakseen mennä lavalle Tonin viereen ja daivata alas sieltä. JooJoo, JONKUN mielestä se voi olla ihan hassunhauska juttu, kun sen tekee KERRAN, mutta kun se sama naama hyppii sieltä alas noin minuutin välein 100 kertaa keikan aikana, täytyy myöntää että siitä menee vähän maku. PLUS, taas oltiin räpylöimässä niitä lavasteita. Ei mitään käytöstapoja... (huoh)Yks heebu sitten loppupeleissä kuljetettiinkin saman tien varmaan ulos asti sieltä lavalta. Mä ihmettelen miten hepuilla ei menny hermot siihen toimintaan. Mulla ainakin meni. Illan ultimateperseilyt siis lueteltu yllä.

Ultimateliekkejä löytyykin sitten monta. Teit Meistä kauniin, tietenkin. Ultimatehyperventilaatioliekkituliroihu! Ja ihan kun tästä nyt ei olis hurahtanut tarpeeksi, tulee kyseisen laulun jälkeen vielä pieni (tosin pidempi kuin nosturissa) pätkä paskaa meininkiä. Ja hymyn kanssa vielä! Ultimatehyperventilaatioliekkituliroihu! Valas. Mun mielestä Valasta vois soittaa vaikka sellasen 10 kertaa illan aikana. Ja jos Miralta kysyy niin Hippoa vois soittaa sen saman verran. Jotenkin on sellanen kutina että tällanen keikkasetti ei välttämättä menis läpi...

Onttosydän. Karvat pystyssä sai taas kuunnella sitä. Kylmät väreet. Kaikki huippubiisin ainekset. Ja niin kuin aiemmin on mainittu, se tapa jolla kyseinen laulu esitetään: ei voi tyttö muuta tehdä kun katsoa, ja antaa niiden karvojen nousta pystyyn. Ja ruhtinaat. Siitä tulee kyllä kesä mieleen, ja se on nyt kaks kertaa soitettu meidän läsnäollessa. Turussa ja Tavastialla. Huippuu! Illan hymyn-nostattaja oli Lihaviihde. IHANAA! Encoressahan se tietty tuli. Hymyn arvoinen oli Tonin ikioma lyriikkavääntö: "haukat pois ja kyyhkyt tilanteeseen". No ei se ees enää hymy ollut, mä nauroin niin että tais taas vatsalihakset nipsahtaa paikoiltaan, ihan kun ruumis ei ois muutenkin ollut maitohapoilla.

Täytyy kyllä myöntää että sitä on ollut niin liekeissä, ettei näin jälkeenpäin pysty mitenkään muistamaan tuliko Piiskaa vai ei. Ne liekit sen tekee, niin kuin aiemmin on jo muutamaan otteeseen mainittu.. Jos on oikeesti tosi huippu geige, sitä menee niin taivaisiin, että on sama kun olis käyny lobotomiassa. Harvemmin sitä on gigin jälkeen mitään järkevää sanottavaa. Järki lähtee ja ääni jää.

Ja Piikin syntymäpäivät! Onnea Piikki! Me pistettiin Mirkun kanssa keuhkot peliin kun laulaa hoilotettiin onnittelut. Piikki on herttanen. Onnea vielä kerran.

Todella mukavien löpinätuokioiden, pienen notkumisen ja yleisen häsmäkän jälkeen laskettiin mustelmat, ja poistuttiin kotiin. Aamulla olis ehkä voinut mielummin liikkua rullaattorilla. Tällä kertaa apulanta teki meistä onnelliset ja rapakuntoiset. Mutta kauniita me ei oltu nähtykkään...

- meiu - - meiju -