Nella, 2003-06-07 Helsinki, Kaisaniemi Pop

Kaisaniemen ilmaistapahtuman ensimmäinen esiintyjä viidestä starttasi siinä kolmen jälkeen. Rokaten ja välillä vähemmän rokaten läpi Gimmelin, Yön, Kwanin, YUP:n ja virallisen kesäkumibiisin esittäneen Mordor Boysin oli viimein odotetuimman aika. Pienen kesäkumikasvatuksen jälkeen TV:stäkin tutut tapahtuman juontajat Peltsi ja Juuso antoivat luvan show:n alkuun. Nauhalta alkoi kuulua tarina kauniista prinsessasta Tonin mystisellä tarinankertomistavalla maustettuna. Tunnelma virittyi ja lopulta repesi nauruksi kun lavalla prinsessan siepanneen hirviön pää putosi kesken trailerin.

Viimein yhtye asteli tornein varustetulle lavalle selkeästi suurimpien suosionosoitusten saattelemana. Keikan avasi Saasta ja jättiskriiniltä näki, että takana oli yli kymmenentuhatta pomppivia ihmistä. Keikka oli ajanpuutteen vuoksi melko lyhyt, mutta sitäkin tulisempi ja täynnä toimintaa. Poikien asusteet olivat kovin ritarilliset ja tuntui että heissä olisi riittänyt energiaa vetää täysillä vaikka kuusituntinen setti.

Saasta, Ei yhtään todistajaa, Jumala, Hiekka, Odotus, Teit meistä kauniin, Maanantai, Viivakoodit ja Reunalla oli erittäin toimiva ja jätti varmasti jokaiselle hyvän fiiliksen. Pändin asteltua lavalle toistamiseen vedettiin Frederikin Tsingis Khan ja tottakai vanha, tuttu ja rakas Anna mulle piiskaa. Oli kuulemma Tonin idea ottaa coveriksi juuri Frederikiä, mikä Tonin musiikkimaun tuntien oli hieman yllättävää. Loistava valinta kuitenkin, vaikkei kyseinen kappale oikein kolahdakaan. Keikalle tulee arvosanaksi 10-, sillä täyden kympin saamiseksi jotain siltikin puuttui.

Keikan jälkeen jaettiin nimmareita ja Tuukka liittyi kunniajäseneksi tuoreeseen yhdistykseemme VYB:hen, VäärinYmmärrettyjen Basistien liittoon. Toni osoitti arvostusta kotikaupunkiamme Joensuuta kohtaan mikä hieman lohdutti, kun Apulantaa ei Ilosaaressa nähdä. Sitten halailtiin pojat läpi olo oli mitä mahtavin. ROK.

- Nella -