MajZa, 2003-08-02 Vantaa, Korso, Ankkarock

Lähdin helsinkiin mun siskon perheen kotiin 2viikoksi. Ei ollut suunnitelmissakaan lähteä ankkarockiin, mutta toisin kävi. Viikkoa myöhemmin siskoni kysyi:- Mitä sanoisit jos lähdettäis ankkarockiin ja sutaisi mun käteen Lauantain esiintyjälistan. Vau, mä yllätyin tyystin. Mä lupasin lähteä sinne. Siinä tohkeissani en tajunnut että Apulantakin on siellä esiintymässä, mutta valkenihan se 4pvän odotuksen aikana :) Koitti 2.8 pvä ja lähdimme Espoosta kohti helsinkiä, josta sitten jatkaisimme junalla Korsoon. Sinne oli menossa ihan mielettömästi porukkaa. Minä sitten siskoni kans istuskelin n7urmella ja kuuntelimme Mauron maidenia ja sen jälkeen diggailtiin vähä muutakin. Sitten kun kello näytti 20.00 mun sisällä kilkatti: -Nyt lähdetään varaamaan parhaat paikat apiksesta, sanoin ja lähdin huitomaan kesken Himin keikan. Pääsin tokaan riviin. Sisko sanoi että takaa tulisi kauhea paineaalto, mutta en mä siitä välittänyt. Apiksen keikka alko 20.30! Fiilikset oli pilvissä. Siis oli aivan mahtavat lavasteet ja kaikkee. Olin täysillä mukana koko keikan ajan. Kiitos siitä Tonille, Sipelle, Tuukalle ja Parta- Samille+näytelmän esittäjille. Nähdään Välipuistorockissa!

- MajZa -