Mika_ihmeen_Apulanta_
Tämä on kyllä legenda. Soundi on tappaja, kuningas, voittaja ja paras. Me teimme tämän tuotoksen about kuudessa tunnissa alkaen puolilta öin. Meillä oli hermeettinen kiirus, koska Mandy lähti takaisin Ameriikkaan suoraan studiosta. Oli se kyllä elvis-olo, kun ekaa kertaa piti omaa levyä kädessä. Näistä biiseistä on kyllä irronnut niin uskomattoman monta erilaista tunnetta, että ei voi kuin todeta, että kyllä tämä on kuningas. Minä tykkään.

Tämä EP on meidän osaltamme se 93-jutun kulminoituma - kaiken sen ruumiillistuma, mitä 93-jutttu oli meille. Tässä oli meidän osaltamme sitä lällyilyä, mikä kuului silloin asiaan, mutta toisaalta myös sitä peruspunkimpaa kapinaa. Silloin me kelattiin, että joskus kymmenen vuoden päästä tästäkin maksetaan viiskymppiä. Eri nastaa.

Tämäkin tehtiin Kasistudiolla. Se oli eri halpa, kun maksoi vain 30 mk/tunti. Tosin halpa taksa oli vain lahtelaisille, muille se maksoi satasen. Mehän sitten kusetettiin Lahden nuorisosihteeriä, ja tilattiin lasku Arskan osoitteeseen, kun itse asuimme Heinolassa. Ei kasvanut raha puussa.