Bändit jyräsivät jäähallissa

( 7.1993, )

Torstain bändikatselmuksen suunniteltu esityspaikka oli Rantapuisto. Monien harmiksi konsertti siirrettiin jäähalliin huonon sään vuoksi. Mukana oli heavy- ja punkbändejä sekä Lahdesta että Heinolasta, mm. Inferno, Tehosekoitin, Aivoverenkiertohäiriö, ja suurta suosiota saavuttanut Apulanta. Musiikki ei kuitenkaan temmannut mukaansa koko yleisöä, jota oli kerääntynyt runsaasti jäähalliin.

Mielipiteet jakaantuivat kahtia. Yleisesti ottaen pojat pitivät konserttia hyvänä ideana ja heidän mielestään suurin osa bändeistä soitti "kelpo kamaa". Tytöt olisivat mieluummin kuunnelleet kevyempää musiikkia "turhanpäiväisen ränkytyksen" sijaan.

Apulantaa odotettiin innokkaasti, ja moni oli saapunut paikalle kuullakseen vain sen soittavan. Osa tuli jäähallille uteliaisuuttaan ja tapaamaan kavereita. Musiikkia pidettiin tälliön sivuseikkana. Bändeille tilaisuus antoi mahdollisuuden saada esiintymiskokemusta ja julkisuutta.

Tunnelmia

...
(juttua Aivoverenkiertohäiriöstä)
...