Videojorinaa Napapiiriltä

Huh huh, mikä meininki! Viimeiset neljä päivää olemme viettäneet Rovaniemellä kuvaamassa uutta videota biisiin "Viisaus ei asu meissä". 10 minuuttia sitten saimme viimeisen kuvan purkkiin. Olo on todella kohmettunut, väsynyt, nuutunut, ryytynyt ja kaikkea mahdollista. Toisaalta on myös äärettömän hienot voittajafiilikset, joita voi kokea kun saa jonkun rankan rupeaman päätökseen.

Pakkasta on ollut koko ajan yli -20 astetta, eli aika rapsakkaa toimintaa. Luonnollisesti koko video kuvattiin ulkona. No, yleensähän meidän videosessioissamme on tullut aivan jumalattoman kylmä, joten eipähän perinne katkea. Lihaa säästämättä. Äärirajoilla. 16-tuntisiksihan nuo päivät taas venyivät, mutta ei auta valittaa. Tehrään sitä tairetta.

Tästä tulee erittäin hieno video. "Viisaus ei asu meissä"-video sijoittuu "Koneeseen kadonneen" tavoin samaan maailmaan, johon koko levyn visuaaliset elementit sijoittuvat. Tarkoitus oli avata uusi näkökulma siihen tunnelmaan, tai johtoajatukseen, joka tuota kokonaisuutta kuljettaa. Minusta on hienoa, että EVOEI:n tiimoilta kaikki elementit tukevat toisiaan. Erittäin vahva havina on kokonaisuudessaan tästä touhusta.

Siitä olen myös varsin tyytyväinen, että sinkku/videobiisiksi tuli valittua noinkin härkänen tykitys. VEAM tuntui jo tekovaiheessa mielenkiintoiselta, vaikka ei tämä missään nimessä ole mikään perinteinen hittibiisi. Tuommoista ei nyt mietitä. Tylyllä vedolla sisään! VEAM ei leiki.

Tämänkin videon ohjaa Virhiän Toni, joka vastasi myös KoKa:n ohjauksesta. En nyt lähde enempiä jorisemaan käsikirjoituksesta, juonesta tai sellaisista. Ne selviävät kuitenkin paremmin sitten siitä lopputuloksesta, jonka pitäisi olla nähtävillä 7.2 eli samana päivänä, kun "Eikä vielä ole edes ilta"-levy ilmestyy. Meille iso päivä, tuo.

Hienoimpia asioita tässä videossa minun mielestäni ovat:
  • 15 tonnia jäätä. Mahtavat lavasteet!
  • Tykkilunta kahdenkympin pakkasessa suoraan kuulaan. Ei hattua/pipoa/tukkaa. KYLMÄ!
  • Todella hieno työryhmä Rollon yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoita.
  • Helkkarin mukavaa.
  • Sipen paleltumat. Tunto pois jo kolmatta päivää.
  • Helvetin kova biisi!!!
  • Jönssi hautautui hankeen.

Nyt on hyvät havinat odotella levyn ilmestymistä!

Lämpöä pakkasen keskeltä.

Toni