6.4.2014

Viva la Fuengirola!

Olimme kuin kotonamme. Takatalven sijasta nojasimme jo kohti kevättä. Palmut huojuivat, ihmiset huojuivat ja välimeren tuuli huuhtoi arjen tomut pois. Koska olemme täyden palvelun yritys, halusimme tarjota keikkaelämyksen myös kaukaisemmille ystävillemme. Heille, jotka ovat karanneet lunta, reumatismia, arjen aherrusta tai vaikkapa verottajaa tuonne suomalaisuuden etäpesäkkeeseen.

Ennen keikkailtaa järjestimme fanitapaamisen paikallisessa rokkikuppilassa. Paikalle saapui aikojen saatossa mukaamme tarttuneita matkustajia, joiden papereihin ja pakaroihin kirjoitimme nimet ja päivämäärät. Oli hienoa kuulla erilaisia tarinoita siitä, kuinka orkesterimme on uinut kunkin ihmisen elämään ja mitä Apulanta heille nykyään merkitsee. Mundon henkilökunta teki myös loistavan musiikkivalinnan soittaessaan koko illan pääosin tuntemattomampia kappaleitamme; oli hienoa hämmästellä kerta toisensa jälkeen mitä kaikkea sitä onkaan tullut vuosien varrella levytettyä. Itse keikkapäivän soitanta sujui hienosti, yllättävänkin hienosti. Talviunen jäänteistä ei näkynyt häivääkään, kun ensimmäinen biisi laskettiin käyntiin. Keikka oli ilotulitusta ja Viva la Torremolinos herätettiin henkiin juhlan päätteeksi. Bailandos stupidos!

Seuraavan päivän elvyimme hotellilla ja etsimme epätoivoisesti muutamaa pankkikorttia, joista yksi oli kuulemma koneeseen kadonnut. Toinen päätyi luultavasti Juan Bablon taskuun, mutta sen ei annettu häiritä. Yksi passikin löysi tiensä hukuksiin. Ja kuten kunnon seuramatkaan kuuluu, teimme myös oman päiväretken Gibraltarille, tuonne jylhänä ja yksinäisenä brittiläisyyden saarekkeena tunnettuun paheiden pesään.

Paikalliset olivat melkoisen härskiä sakkia. Yrittivät anastaa viattoman ruotsalaisturistin kassin ja hyppivät autojen päällä. Vääntelivät peilit vinoon ja tekivät tarpeensa tuulilaseihin. Eräs tapahtuma sai meidät hätkähtämään erityisesti. Yksinhuoltaja hengaili lapsi sylissään näköalatasanteella, kun vatsaansa hierova uros saapui paikalle. Heti, kun äidin silmä vältti ja lapsi hyppäsi sylistä, ukko kampesi iholle ja ajoi naarasta jyrkänteen reunalla kuin viimeistä kertaa. Aika humantereita nuo sikäläiset serkkumme.

Fuengirolan hiekkaan jäi jälki meistä ja meihin jäi jälki heistä. Vauriot ja traumat hoitunevat ajan mittaan molemmissa kohteissa. On kuitenkin varmaa, että olisi mukavaa palata sinne aurinkoon jatkossakin soittamaan. Sillä välin jatkamme toimintaa täällä kotimaassa, itse asiassa tämä vkonloppu on vietetty Tonin kanssa uuden musiikin parissa. Kasasimme laitteet pitkästä aikaa kotiin, vanhaan tuttuun treenikämppäämme. Entinen keittiö lukuisine seinäkirjoituksineen on saanut jälleen kuunnella tulevien klassikoiden alkutapailuja. Taika tuntuu olevan tallella.

 

Näkemisiin!

 

Sipe

kuva_kopio.JPG

kuva.JPG

kuva_kopio_2.JPGIMG_9181.jpeg