KAIKKI KOLMESTA PAHASTA -albumi kaupoissa nyt!

Maanantai (Single)

Julkaistu: 28.07.2000

1. Maanantai
2. Tuhka ja veri
3. Amerika
4. Käännä se pois

Tonin kommentit biiseistä

(Kirjoitettu vuonna 2003)

Maanantai

Tämä ralli oli pitkään vain kertosäe. Oli todella hankalaa lähteä säveltämään tällaiseen Oasis-henkiseen eeppiseen pläjäykseen sopivaa säkeistöä. Tämmöinen tuli.

Maanantain jouset tehtiin kahdella eri sektiolla, johtuen siitä, että eihän meillä ollut minkäänlaista taitoa tai näkemystä niiden sovittamiseen. Ensimmäinen yritys johti varsin kaameaan epävireiseen sekameteliin, jota ei onneksi ole kuultavissa missään. Toisella kertaa Tampereen soittokone Jaan Wessman jelppasi meille kultaa narulle.

Tuhka ja veri

Omasta mielestäni orkesterimme paras b-puoli ikinä. Erittäin miellyttävät parin päivän sessiot poikivat Maanantai-singlen kääntöpuolelle "Tuhkan ja veren" sekä "Amerikan", joista molemmat kipuavat leikiten varsinaisen pääkappaleen rinnalle. Tämä ralli olisi helposti voinut olla itsekin singleraita.

Amerika

Tyly runttaus, joka päätyi shokkiarvonsa johdosta videobiisiksi. Yksinkertaisesta riffistä tietokoneen ruudulla biisiksi muokkaantunut pirun toimiva keikkabiisi. Tällaista matksua on ihana työstää studion viileässä hämyssä heinäkuun iltoina. Aika epätavallinen Apulanta-biisi...

Käännä se pois -live

Tampereen legendaarisella Pakkahuoneella äänitetty raita. Siinä, muuten, onerittäin loistavaareena Heinolan poikien soittaa! Aika kornit yleisönkosiskelut laulusolisti Wirtasella...

PS. Tsekkaa myös ensimmäisen puoliskon basso (K-molli?)

« Takaisin levylistalle