Mannerlaattaliikunnot
Aika (Mya) Tapahtuma Seuraukset
5-10 Crosigo erkanee Eronisin itäosasta
140Ma sitten oli suurtuho kuten Maassa 245Ma sitten. Silloin Getisolalla oli kaksi suurta mannerta: toinen pohjoisessa ja toinen etelässä. Tuhon jälkeen pohjoisessa kehittyivät nisäkkäät hallitseviksi maaeläimiksi ja etelässä vastaavaan asemaan kohosivat dinosaurukset.

N. 120Ma sitten kohtasivat nämä kaksi eläinryhmää ensimmäisen kerran, kun eteläisestä mantereesta n. 30Ma aiemmin irtaantunut nykyisen Eronis-mantereen puolikas törmäsi pohjoismantereeseen.

N. 110Ma sitten kaksi alkumannerta yhdistyivät yhdeksi suurmantereeksi. Sekä nisäkkäät että dinot järkyttyivät.

N. 80Ma sitten suurmanner hajosi kahteen osaan, jotka molemmat hajosivat n. 50Ma myöhemmin vielä kahteen osaan. Näistä neljästä osasta kaksi yhdistyi vielä n. 25Ma sitten ja tämä manner hajosi neljään osaan sittemmin.
Aika Tapahtumat
140-120 Pohjoismanner (EMAS): Protonisäkkäät vallitseviksi, ei dinoja. Etelämanner (ECEC): Dinot vallitseviksi, pussinisäkkäitä. ½Eronis ja Crosigo erkanevat.
n.120 Dinojen maihinnousu kun ½Eronis yhdistyy EMAS:iin. Ei mitään mullistavaa kuitenkaan kummankaan lajimäärissä, mutta kehitys hidastuu.
n.110 Suurmanner (EMACES) muodostuu, nisäkkäät ja dinot sekaisin. Kehitys hidastuu. Dinoista pienikokoiset ja nisäkkäistä suurikokoiset kärsivät eniten. Etelän pussinisäkkäät katoavat kokonaan.
n.80 EMACES hajaantuu kahtia (EMA ja CES). Kehitys kiihtyy. Jostain syystä EMA:lta katoavat (ainakin lähes) kaikki dinot ja CES:lta nisäkkäät. Nisäkäskanta kehittyy EMA:lla lähes kuten Maassa ja vastaavasti dinokanta CES:lla.
n.30 Eronis erkanee EMA:sta ja Sinoxa CES:sta. => Eronisilla ei ole dinoja ja Sinoxalla ei nisäkkäitä
n.25 MA:n ja CE:n yhdistyminen (MACE). Nisäkkäät ja dinot sekaisin.Isot nisäkkäät ja pienet dinot häviävät.
n.15 Madus erkanee MACE:sta.
n.10 Atenore erkanee ACE:sta.
n.5 Esecus ja Caridios erkanevat toisistaan.

Crosigo: Hyvin erilaisia dinoja sekä mahdollisesti pussinisäkkäitä. Eronis: Ei dinoja Sinoxa: Ei nisäkkäitä

Vaihtoehto

Se, miten nykyisen kaitaiset nisäkkäät sopivat tuohon ilmastoon, onkin sitten selittämätön ilmiö. Nopeamman kehityksen voi yrittää selittää sillä että nisäkkäät saivat kehittyä 140-80Ma sitten dinovapaalla mantereella, niinkuin suunnittelimme. Sain tässä kirjoittaessa tällaisen idean: Alussa kaksi mannerta: dinomanner ja nisäkäsmanner. Sopivan ajan kuluttua ne yhtyvät ja eläimistöt sekoittuivat. Sitten tuo suurmanner hajoaa.

Tämä oli niinkuin tähänkin asti oli suunniteltu. Tähän vaiheeseen voisi tehdä sellaisen muutoksen, että toisella hajonneen mantereen puoliskolla nisäkkäät häviävät (ainakin lähes) kokonaan ja toisella dinot. Tämä voisi auttaa Maan kaltaisen nisäkäskunnan kehittymisessä (koska Maan nisäkkäät ovat joko syrjäyttäneet dinot tai ainakin korvanneet ne silloin 65Ma sitten). Jos tämän jälkeen jatketaan kuin aikaisemmin suunniteltiin, jää Eronis dinottomaksi ja Sinoxa nisäkkäättömäksi. Mannerliikuntojen aikaskaalaa pitäsi varmaan tuota varten muuttaa. Esim. näin:

Vaihtoehto 2

getisol_plates
Muokkaa