Apulanta
Kotisivu

Jokainenhan tietää, että Lee Harvey Oswald ei yksin tappanut John Fitzgerald Kennedyä vaan tapaukseen liittyi selvä salaliitto, joten tässä yhteydessä on siihen turha puuttua. Mutta hänen veljensä murha on askarruttanut myöskin salaliittotutkijoita yhtälailla JFK kanssa.

Joten seuraavaksi:

RFK:n täytyy kuolla

Robert F. Kennedy toimi veljensä presidenttikaudella oikeusministerinä ja veljensä oikeana kätenä nauttien hänen täydestä luottamuksestaan. Robert oli liberaali, joka kävi taisteluun järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan suututtaen mafian, CIA:n ja FBI:n.

Kennedystä tulikin kansan suosikki etenkin nuorten ja vähemmistöjen keskuudessa. Robert F. Kennedyä pidettiinkin seuraavana tulevana presidenttinä ja veljensä manttelin perijänä. Robert olikin sanonut, että presidenttiys on ainoa voima, joka pystyy selvittämään salaisuudet veljeni kuolemasta. Kunnes kaksi päivää myöhemmin Robertin unelma katosi salamurhaajan luoteihin.

Voitettuaan Kalifornian esi-vaalit viides kesäkuuta 1968 Robert sanoi Los Angelesissa Ambassador-hotellissa : "Seuraavana on Chicago ja me voitamme siellä." Ja näyttikin siltä, että hän olisi ollut seuraavana presidenttinä Kennedyjen klaanista.

Puheensa jälkeen Ambassador hotellissa hänen oli tarkoitus mennä seuraavaan juhlasaliin puhuakseen lehdistön edustajien kanssa. Reitti kulki halki ihmisiä täynnä olevan keittiön kunnes joku huusi: "Sieltä hän tulee". Samassa väkijoukon seasta tulee yksinäinen murhaaja ja ampuu senaattori Kennedyä 22-kaliperisellä käsiaseella.

Salamurhaaja on 24-vuotias palestiinalainen emigrantti Sirhan Bishara Sirhan. Sirhan haavoitti kuutta ja Kennedyä kuolettavasti. Senaattori Kennedy kuolee matkalla sairaalaan. Sirhan on vielä tänäkin päivänä vankilassa saatuaan elinkautisen vankeustuomion.

Ainut asia mikä askarruttaa ihmismieltä on, että Sirhan Sirhan ei pysty muistamaan yhtään asiaa kyseisestä päivästä 5 kesäkuuta 1968. Verrattuna Oswaldiin Sirhanilla ei ollut voimakasta kiinnostusta politiikkaan eikä hänellä ollut armeijan koulutusta takanaan. Tästä merkityksellisestä murhasta tuli merkityksetön ilman minkäänlaista selkeää motiivia ja Sirhankaan ei itse pysty sanomaan miksi hän ampui senaattori Kennedyn.

Mutta tutkiaksemme tätä järjetöntä murhaa on otettava seuraavat tosiasiat huomioon.

Edellisenä päivänä salainen palvelu, joka vastaa turvallisuusjärjestelyistä, vähensi turvamiesten ja poliisien määrää Ambassador-hotellissa. Myöhemmin, kun tästä asiasta syytettiin turvallisuuspalvelua, he sanoivat, että se oli senaattori Kennedyn määräys.

Turvallisuuspalvelun vähäinen osallistuminen toimi myöskin keskeisenä asiana JFK:n salamurhassa, mikä muuttaa syyllisyyden uhria itseään kohtaan.

Kuitenkin kyseisenä iltana senaattori Kennedyä ammuttiin useasti. Kuolettavin vamma tuli hänen päähänsä oikean korvan taakse vaikka Sirhan Sirhan suoritti hyökkäyksen edestä päin ja ympärillä olleet ihmiset saivat hänet heti tainnutettua. Kysymykseksi jääkin oliko kyseisessä Ambassador hotellin keittiössä toinenkin ase ja toinen murhaaja.

Kennedyn ruumiinavaus todisti vasemman korvan taakse tulleen luodin sisäänmenoreiän osoittavan, että ase oli laukaistu muutaman sentin päästä senaattorin korvasta. Kuitenkin Karl Uecker, joka ensimmäisenä taltutti Sirhanin sanoi, että Sirhan ei mitenkään päässyt hänen ohitseen ja suorittamaan kyseisenlaista laukausta.

Toden tottakin keittiössä oli myös toinen ase. Oikeistolainen yksityisen turvallisuuspalvelun työntekijä Thane Eugene Cesar, joka vihasi Kennedyjä, ilmoitti ottaneensa aseen esille kun Sirhan laukaisi aseensa ensimmäistä kertaa. Cesar seisoi juuri senaattori Kennedyn takana.

Cesarin tarina on sitten aikojen kuluessa muuttunut. Hän kuitenkin sanoi aseensa olleen 38-kaliberinen mutta omisti 22-kaliberisen aseen. Hän oli kuitenkin myynyt aseensa ennen salamurhaa. Kuitenkin todettiin että kuolettava laukaus kohti senaattori Kennedyä ei oltu laukaistu Sirhanin aseella. Kuitenkaan LAPD ei vaivautunut tutkimaan Cesarin aseita.

Tämä päätelmä vähätteli Sirhanin olleen harhautus ja että huoneessa olisi ollut toinen ase. Kun Cesarin 22 kaliberista asetta alettiin jäljittämään, sitä ei pystytty löytämään mikäli sitä edes enää oli olemassakaan. Sirhan myönsi, että ehkä hän sitten ampui senaattoria vaikka hän ei sitä muistanutkaan, sillä kaikki väittivät hänen tehneen sen. Sirhania pidätettäessä todistajat sanoivat hänen olleen kuin transsissa. Myös monet hypnoosispesialistit sanoivat hänen olleen kontrolloitu Manchurian kandidaatti.

Sirhanin kotoa löytyneet muistikirjat olivat täynnä automaattikirjoitusta, jotka viittasivat siihen mahdollisuuteen hänen olleen jonkunlaisessa hypnoosiin ja huumeisiin perustuvassa mielen kontrolloimisohjelmassa. Tapahtumapaikalla olleet silminnäkijät väittivät nähneensä Sirhanin toisen latinon kanssa ja heidän seurassaan olisi ollut punapilkulliseen mekkoon pukeutunut tyttö. Toiset väittivät nähneensä tytön kuiskaavan jotain Sirhanin korvaan juuri ennen salamurhaa.

Salamurhan jälkeen todistajat näkivät latinon ja tämän tytön juoksevan pois hotellista huutaen "Me ammuimme hänet". Kun Sirhanilta kysyttiin hypnoosissa oliko hänen seurassaan ketään muuta hän vastasi pelkästään "tyttö".

Nämä todisteet kuitenkin jätettiin huomiotta oikeudenkäynnissä. On muitakin todisteita, jotka puhuvat Sirhania vastaan.

Sirhanin ase pystyi ampumaan kahdeksan luotia ja hän vahingoitti viittä ja osui kolmesti Senaattori Kennedyyn näin olettaen hän ampui kaikki kahdeksan luotiaan. Kuitenkin luodinreistä muualta huoneesta tultiin siihen tulokseen, että huoneessa oli laukaistu ase kymmenen kertaa tai vielä mahdollisesti useamminkin. Tultiin siihen tulokseen, että huoneessa oli ammuttu kaksitoista luotia eli neljä luotia enemmän, mitä Sirhan olisi pystynyt ampumaan omalla aseellaan.

Mutta mitä tapahtui niille todisteille luodinreiästä katossa, ovessa, ovenkarmeissa? Ne otettiin pois ja tuhottiin myöhemmin ilman minkäänlaista virallista tutkimusta niiden alkuperästä. Myöskin muut todisteet Sirhanin aseen testiammunnoista, valokuvista ja ääninauhoista todistajilta katosivat jäljettömiin. Kaikki nämä tapahtumat tuovat mieleen viisi vuotta aikaisemmat tapahtumat Dallasissa.

Todistajat muuttivat myöhemmin lausuntojaan tai katosivat jäljettömiin, joten virallista selitystä ei voitaisi kyseenalaistaa. Joka tapauksessa tähänkin päivään mennessä Sirhan kiistää ampuneensa Senaattori Robert F. Kennedyn. Todennäköisesti hän pysyy lukkojen takana kuolemaansa asti ja totuus noista tapahtumista Ambassador Hotellissa 5. kesäkuuta 1968 jää edelleen selvittämättä, kuten jäi laukauksista Dallasissa marraskuun 22. 1963.

Päivitetty: 13.9.2001