Hajonnut_EP
Tämän piti olla, ja olikin, semmoinen kaikki tai ei mitään veto. Koko kesän oli ihan totaalisen gögä fiilis. Ei lähtenyt. Joka paikasta tuli tonneittain paskaa käteen, eikä kukaan tuntunut olevan kiinostunut meistä. Itsellämmekin oli niin uskomattoman turhautunt olo, ettei tuntunut olevan mitään syytä jatkaa. Onneksi tuli yritettyä vielä kerran.

Jotenkin näihin aikoihin tuntui, että me olimme kasvaneet pahasti yli niistä Attackin teinilove -meiningeistä mutta toisaalta tuntui, että se on sitä, minkä takia ihmiset kuuntelisi meitä. Kuitenkin me päätimme nyt ottaa ihan selkeesti tylyn linjan. Ja tehdä justiinsa sitä mitä huvittaa. Ja kyllä täytyy sanoa, että ilman tätä ratkaisua ei Apulantaa enää olisi.