Kirjoittaja Apiskukko » Torstai 1.11.2012, 18:10:27
Voisinpa vähän yrittää herätellä tätä keskustelua henkiin. On nimittäin sen verran kova levy, että pakko oli rekisteröityä tänne ja sanoa muutama sananen platasta. Sen pitemmittä puheitta biisikohtainen ruodinta:
Zombeja! Tämä on iskenyt heti ensimmäisestä kuulemiskerrasta lähtien. Ihan pirun kiva ja tarttuva punkrockfiilistely, kylmäksi jättäneen Pihtarin jälkeen oli tosi terapeuttista kuulla Apikselta vaihteeksi tällaistakin. Polkaisee levyn käyntiin loistavasti, eipä ole pitkään aikaan Appalaudalla näin kovaa aloitusbiisiä ollut. Sanoitus nyt on levyn huonoimmasta päästä, ehkä huonoinkin, mutta oiva biisi silti.
Aggressio Tämä kipale kuulosti ekalla kuuntelukerralla jotenkin oudolta, mutta nyt se on alkanut iskeä aika isollakin kädellä. Oikein tarttuva ja onnistunut värssy kivalla riffillä höystettynä. Kertsin hittipotentiaalin kuuli heti. Lyriikatkin tekevät varsin gutaa. Ei kuitenkaan vieläkään yllä levyn ihan kuumimpaan kärkeen, vaikka olenkin varmaan ainut ihminen maailmassa joka on sitä mieltä.
Kahdesta pahasta molemmat Tämä sen sijaan yltää! Tylyä runttausta sekä sävellyksellisesti että sanoituksellisesti, kuitenkin koskettavaa ja hyvää sellaista. Säkeistöissä on Tonille melko epätyypillistä tekstiä. ”Toiset ottaa mitä annetaan, toiset ottaa turpaansa”, kuulostaa joltain ihan muulta sanoittajalta kuin Tontsalta, mutta mikäpä siinä että tonttia on vähän laajennettu. Kertsin lyrksit ovat perskeleen kivat, tylyt ja ironiset.
Yksinkertainen Aivan loistava värssy, kuuluu ehdottomasti levyn parhaimmistoon. Tunnelataus biisissä on helvetin vahva ja melodia yksi Apiksen parhaista, vaikka ikävä kyllä tuokin mieleen Frontside Ollien ainakin joiltain osin. Koskettava ja hyvätunnelmainen biisi niin sanoiltaan kuin melodialtaankin. Ja kaiken kruunaa mukavan raaka kitarasoolo.
Toinen henki En voi mitään sille, että tämä Näkysi muotoinen number two jättää vieläkin kylmäksi, vaikka olen kyllä kuunnellut sitä aika paljonkin ja yrittänyt tosissani pitää siitä. Sanoituksesta löytyykin tarttumapintaa, mutta jollain tapaa laiskasta melodiasta en sitä löydä, en sitten millään. Levyn huonoimmistoa.
Ihme Mielestäni koko levyn paras biisi, ainakin tällä hetkellä. Melodiakulku on melko jännä Apikselle mutta biisin tunnelma on erittäin väkevä ja koskettava. Ja jos tunnelmamittari on maksimissaan biisin muissa osissa niin C-osassa se suorastaan räjähtää. Lyriikat ovat puhuttelevat ja kouraisevat.
Paaso Erittäin epäapulantamainen veto, jos kuuntelisin vain biisin alun niin veikkaisin artistiksi ennemmin vaikkapa Dream Theateria. Mutta ei siinä mitään, tämäkin biisi alkoi muutaman kuuntelukerran jälkeen toimia aika kivastikin. Mahtipontiset puhaltimet ja Tonin ajoittain rääkyvä laulu luovat mukavan häiriintyneen tunnelman. Sanoitus vain pikkuisen tökkii, ei mun mielestä ihan noin suoraan olisi tarvinnut Paasoangstia sylkeä päin kuulijan näköä – tai siis kuuloa. Se tulkitseminen on niin kivaa, vaikka eipä tuohon mitkään kiemuraiset sanat olisi toisaalta sopinutkaan. Kertsi potkii pirun hyvin. Olenko muuten ainut jolle tulee instrumentaaliosuudesta ennen vikaa kertsiä mieleen Trauman soolo-osuus? Komppi ainakin on ihan samanlainen.
Pihtiote Pihtari ei ole kyllä koskaan iskenyt. Eikä syynä ole se kaikkien niin kovasti vihaama autotune, vaan ärsyttävän laahava melodia ja turhan kliseiset sanat. Joskin täytyy myöntää että hyvin on biisi sovitettu ja etenkin levyversiossa ekan säkeistön pimputtelut kuulostavat oikein nastoilta. Myös mukava soolo tässä on. Mutta ehdottomasti levyn huonoimmasta päästä.
Nimet ja päivämäärät Taas näitä biisejä, jotka vaativat hetken kypsyttelyä ennen kuin alkavat iskeä. Aluksi en oikein saanut tästä kiinni, mutta nyttemmin etenkin kertsi vakuuttaa paljonkin. Siinä on loistava meininki! Tässä kuullaan levyltä Jönssin ja Sipen parasta antia, basso pomputtelee kivasti c-osassa ja fillit ovat kovia. Myös iskevä riffittely ennen kertsejä vakuuttaa, tuo mieleen etäisesti Elämänviivan. Oikein kelpo veisu.
Paju Ihan nätti duetto kyllä, ja puhaltimet ja jouset puhaltaa biisin mukavan ilmavan tunnelman, jollaista ei Apiksen tuotannossa ennen ollakaan kuultu. Mutta ei tämä biisi oikein jaksa innostaa, lyriikat on turhan suoraa peruslässytystä ja muutenkin vähän liian siirappinen rykäisy mun makuuni. Ei nyt levyn paskinkaan biisi, mutta ei oikein natsahda.
Yhdestoista marssi Aluksi odotin innolla, että miltähän mahtaa kuulostaa Apulaatikon historian ensimmäinen instrumentaalibiisi. Mutta aikamoinen pettymys ikävä kyllä oli. 11.marssi on aika mitäänsanomaton ja turha Apocalyptica-pastissi. En oikein ikinä jaksa keskittyä tähän, ja tuntuu lisäksi että biisissä on koko ajan sama kohta menossa. Varsinaiset biisit loppuvat harmittavan laimeissa fiiliksissä…
mutta onneksi aina toimiva Vääryyttä!!1! on pelastamassa tilanteen. Kyseinen tsibale on ollut mulla aikamoisessa tehosoitossa koko sen about puolitoista vuotta kun se on ilmestyneenä ollut, mutta en vaan kerta kaikkiaan osaa kyllästyä siihen. Se vain on napakymppi.