# English
Ehja Tutustuin Apulannan tuotantoon hieman jälkijunassa talvella 1996-1997. Nykyään voisi kai sanoa, että olen jo vanhempaa fanikantaa. No, ikäni puolesta ainakin olen; suunnittelimmekin Aulin kanssa joskus, että perustaisimme Apulantafanien senioriyhdistyksen, johon olisi pääsyvaatimuksena, että on vanhempi kuin kukaan Apulannan jäsenistä (syntynyt ennen 1975-04-04).

Mutta takaisin vuoteen 1996. Olin kuullut Mitä kuuluu -kappaletta radiosta muutaman kerran ja minusta se oli kaikesta huolimatta todella hyvä. Sitten kerran levykaupassa sattui olemaan Ehjä käytettynä 40mk:lla ja päätin ostaa sen. Se kolahti. No, Auliin se kolahti enemmän, mutta vähitellen minuunkin.

Ei mennyt kauaakaan kun Kolme ilmestyi. Se pitikin sitten ostaa ihan uutena. Ja kun rupesin käymään Apulannan keikoilla, olin ihan myyty.

Kävi sitten niin, että olimme Aulin kanssa Kristiinankaupungissa syyskuun alussa 1997 ja halusime tietää saisiko Lappeenrannassa 6.9. olevalle Hell on Wheels -kiertueen päätöskeikalle ennakkolippuja. Yritimme etsiä paikallisessa kirjastossa netistä tietoja Apulannasta, mutta mitään kunnollista ei löytynyt. Tästä Auli sai idean, että kun minä olin www-sivuja huvikseni väsäillyt ennenkin, niin voisimme tarjoutua tekemään Apulannalle virallista kotisivua. Sitten Lappeenrannassa 6.9.1997 keikan jälkeen otimme Sipeä hihasta ja kerroimme asiamme. Kotisivu aloitti toimintansa 12.1.1998 ja jatkaa edelleen.

Mielestäni Apulannan menestyksen salaisuus on aina (tai ainakin Hajonnut-ep:stä lähtien) ollut hyvät biisit. Soittotaito ei ole koskaan siinä bändissä ollut huippuluokkaa, mutta biisintekotaito on Tonilla hyvin hanskassa. Moni bändi yrittää pärjätä soittotaidolla, mutta se ei kanna kuin tietyissä piireissä.

Menestyksen pitkäikäisyyden takana taas lienee muuntumiskykyisyys. Kun kuuntelee Ehjää vuodelta 1996 ja Heinola 10:ä vuodelta 2001, ei bändiä musiikillisesti oikein tunnista samaksi, mutta toisaalta noissa on paljonkin samaa. Heinola 10 onkin oikeastaan aikuistunut Ehjä. Siis sellainen aikuinen kuin vain Ehjän kaltaisesta kauhukakarasta voi tulla. Olipas syvällisesti sanottu. Pitää lopettaa.

"Jos ei jaksa ostaa kaikkia Apulanta levyjä, niin mitkä on sellaiset ns. parhaimmat/tärkeimmät?"

Vastaus kysymykseesi on tietenkin hyvin pitkälle makuasia ja saat todennäköisesti jokaiselta Apulanta-fanilta erilaisen vastauksen, mutta kun nyt kerran Kotisivun toimituksen mielipidettä kysyt, niin yritän ilmaista oman mielipiteeni asiasta.

Apulannaltahan on tullut vuosina 1995-2007 yhdeksän varsinaista albumia sekä lisäksi neljä erilaista kokoelmaa ja kaksi englanninkielistä levyä.

Nuo kokoelmat on niin ilmeisiä ostokohteita, että käsitellään tässä noita varsinaisia albumeita. Mielestäni Apulannan tuotannossa on nähtävissä selkeitä vaiheita:
  1. "Attack of the A.L. People" (1995) on aivan oma lukunsa. Paljon teinipoppibiisejä, mutta myös jonkin verran rankempaa vääntöä. Biisejä: "Ilona?", "Päivästä toiseen".
  2. "Ehjä" (1996) ja "Kolme" (1997) ovat seuraava luku. Suoria sanoituksia, enemmän rankkuutta ja menoa. Nämä ovat Apulannan läpimurtolevyt ja ainakin toinen näistä kuuluu jokaisen Apulantafanin levyhyllyyn. Mielestäni ehkä "Kolme" on parempi kokonaisuus. Hittejä: "Mitä kuuluu", "Mato", "Mitä vaan", "Anna mulle piiskaa".
  3. Seuraava vaihe alkoi levyllä "Aivan kuin kaikki muutkin" (1998) ja jatkui levyllä "Plastik" (2000). Sanoituksiin tuli uusia ulottuvuuksia ja soundit kypsyivät. Rankkuus väheni ja mukaan tulivat mm. jousisovitukset. Näistä "Aivan kuin kaikki muutkin" on monen fanin mielestä kaikista paras Apulanta-levy, mutta itse valitsisin näistä paremmaksi "Plastikin". Hittejä: "Teit meistä kauniin", "Hallaa", "Käännä se pois", "Maanantai".
  4. Sitten palattiin osittain juurille piirun verran rankemmalla "Heinola 10" (2001) -levyllä. "Hiekka" (2002) ja "Kiila" (2005) kuuluvat myös tähän vaiheeseen. Sanoituksissa pysyttiin entisillä linjoilla. Tässä kohtaa tulivat mukaan myös nu-metal-vaikutteet. Näistä suosittelen "Hiekkaa" ja "Kiilaa". Hittejä: "Viivakoodit", "Hiekka", "jumala", "Pahempi toistaan" "Armo".
  5. Sitten onkin jäljellä enää ja "Eikä vielä ole edes ilta" (2007). Se aloitti mielestäni taas uuden vaiheen Apulannan musiikissa. Sanoitukset ovat asteen suorempia ja myös musiikki jyrää suoremmin. Jouset ovat jääneet pois ja perinteinen "säkeistö hiljaa, kertosäe kovaa" -rakenne ei ole enää niin yleinen.


Yhteenvetona suosittelen siis levyjä "Kolme", "Plastik", "Hiekka", "Kiila" ja "Eikä vielä ole edes ilta". Jos noista haluaa vielä karsia, niin ensin "Plastik" ja sitten "Kiila".

Mainittakoon vielä lopuksi, että monet Apulannan suosikkibiiseistäni ovat singlejen ja ep:iden b-puolibiisejä. Niistä vanhemmat löytyvät helpoiten singlekokoelmilta "Singlet 1993-1997" ja "Singlet 1998-2003".

Näin siis minun mielestäni. Muilla olkoon oikeus muihin näkemyksiin.
Apulanta-keikkani
Aika Paikka
1997-08-30 Turku (Kåren)
1997-09-06 Lappeenranta (Monari)
1998-01-22 Turku (Kåren)
1998-04-02 Helsinki (Tavastia)
1998-04-04 Köyliö (Lallintalo)
1998-06-26 Turku (Kåren)
1998-08-16 Turku (Puolalanpuisto)
1998-11-27 Turku (Palatsi)
1999-04-01 Turku (Kåren)
1999-04-23 Perniö (Liikuntahalli)
1999-09-28 Turku (Kåren)
2000-02-25 Turku (Kåren)
2000-04-15 Imatra (Onnenpäivät)
2001-02-17 Turku (Club Feenix)
2001-05-11 Helsinki (Nosturi)
2001-06-29 Lappeenranta (Nitetrain)
2001-07-01 Imatra (Onnenpäivät)
2001-07-08 Turku (Ruisrock)
2001-11-30 Turku (Säätämö)
2002-04-19 Turku (Kåren)
2002-06-08 Turku (DBTL, Samppalinnan vuori)
2002-06-09 Turku (DBTL, Night Club Marilyn)
2002-07-07 Turku (Ruisrock)
2002-11-07 Helsinki (Nosturi, Transworld Snowboarding)
2002-11-16 Turku (Kåren)
2003-06-06 Turku (DBTL, Samppalinna)
2003-07-05 Turku (Ruisrock)
2003-12-06 Turku (Kåren)
2004-06-12 Turku (DBTL, Teatteriaukio)
2004-07-11 Turku (Ruisrock)
2005-03-11 Turku (Ystävyydentalo, akustinen)
2005-03-18 Turku (Caribia)
2005-05-04 Kaarina (Old Texas)
2005-07-10 Turku (Ruisrock)
2005-07-28 Turku (DBTL)
2005-09-02 Turku (NRJ in the Park, Veritas Stadion)
2005-10-12 Turku (Hamburger Börs)
2006-07-09 Turku (Ruisrock)
2006-07-29 Turku (DBTL)
2007-02-10 Lahti (Sibeliustalo, Finlandiaklubi)
2007-03-09 Turku (Caribia)
2007-04-29 Turku (Giggling Marlin)
2007-07-08 Turku (Ruisrock)
2007-07-25 Turku (DBTL)
2007-08-17 Aura (Auran nuortentalo)
2007-10-06 Turku (Kåren)
2007-11-24 Salo (Salohalli)
2008-07-06 Turku (Ruisrock)
2008-08-02 Turku (DBTL)
2008-12-12 Turku (Caribia)
2009-02-14 Turku (VFest, Messukeskus)
2009-02-25 Turku (Kooma)
2009-05-02 Salo (Rikala-sali)
2009-07-05 Turku (Ruisrock)
2009-07-29 Turku (DBTL)
2009-11-06 Hämeenlinna (Verkatehdas)
2009-11-13 Turku (Klubi)
2009-11-14 Turku (Klubi)
2011-04-09 Turku (Caribia)
2011-06-10 Kaarina (Saaristo Open)
2011-07-09 Turku (Ruisrock)
2011-07-29 Turku (DBTL)
2011-08-19 Helsinki (The Circus, 20v-gaala)
2011-11-18 Hämeenlinna (Sirkus)
2011-12-05 Turku (Klubi)
2012-03-31 Turku (Logomo)
2012-05-26 Naantali (Kaivohuone)
2012-06-09 Kaarina (Saaristo Open)
2012-07-07 Turku (Ruisrock)
2012-07-25 Turku (DBTL)
2013-11-01 Turku (Venus Nightlife)
2014-06-06 Kaarina (Saaristo Open)
2014-07-23 Turku (DBTL)
2014-11-15 Turku (Logomo)
2015-01-09 Espoo (Barona areena)
2015-04-17 Naantali (Kaivohuone)
2015-04-25 Lahti (Finlandiaklubi)
2015-07-04 Turku (Ruisrock)
2015-07-18 Lappeenranta (Rakuunarock)
2015-11-07 Salo (Salohalli)
2015-12-11 Turku (Venus Nightlife)
2016-04-20 Turku (Logomo)
2016-07-08 Turku (Ruisrock)
2017-01-20 Helsinki (Jäähalli)
2017-07-27 Turku (DBTL)
Parhaat biisit
Biisi Levyllä
Silmämuna Mikä ihmeen Apulanta?
...Silti onnellinen Ehjä
Poistuisitko mun elämästäni Ehjä
Mitä kuuluu Ehjä
Mato Kolme
Hemi Kolme
Anna mulle piiskaa Kolme
Jyvät Mitä vaan -single
Ei tänään Liikaa -single
Ihmemaa Teit meistä kauniin -ep
007 (Teit meistä kauniin) Aivan kuin kaikki muutkin
009 (Mex Tex Cowboy) Aivan kuin kaikki muutkin
Mitään/Ketään Hallaa -ep
Paha hedelmä Hallaa -ep
Neliöjuuri Käännä se pois -single (b)
Ei yhtään todistajaa Plastik
Terä Plastik
Amerika Maanantai -single
Reunalla Heinola 10
Hiekka Hiekka
Faarao Hiekka
Saasta Hiekka
Paska meininki (ässä hihassa) Hiekka -single
Vasten mun kasvojani Pudota -ep
Pahempi toistaan Kiila
Laululintu Kiila
Karman laina Eikä vielä ole edes ilta
Trauma Eikä vielä ole edes ilta
Nimensä alle Eikä vielä ole edes ilta
Ravistettava ennen käyttöä Kuutio
Harmaa Ravistettava ennen käyttöä -single